sunnuntai 26. lokakuuta 2014

No nysse kaatu!




Iso kiitos meidän pikkupaikkakunnan kansalaisopistolle, jonka ohjelmistosta löytyi tälle lukuvuodelle peräti kaksi nukkekotikurssia! Tällä ensimmäisellä kurssilla valmistettiin mm. vetolaatikolla varustettu pöytä ja pari tuolia. Jostain kumman syystä tunsin pakottavaa tarvetta maalata omani mintunvihreäksi, ja olin kyllä lopputulokseen ihan tyytyväinenkin :) Harmi kyllä nämä eivät tyyliltään sovi kumpaankaan tekeillä olevaan talooni, sen sijaan sopisivat vähän liiankin hyvin johonkin mummonmökkiin muutaman vuosikymmenen taakse... (voi voi, haiskahtaa pahasti uudelle projektille!)

Pöytä ja tuolit syntyivät jo muutama viikko sitten ensimmäisellä kokoontumiskerralla. Laatikosta pilkistävä raastinrauta on myös kurssilla tehty, samoin kuin nuo maitopurkit. Kun opettaja kertoi meidän tekevän kaatuneen maitopurkin maitoineen, kuvittelin meidän leikkivän valuhartsin kanssa. Mutta tämä olikin paljon yksinkertaisempi juttu! 
Purkit on tehty opettajalta saaduista valmiista printeistä ja tuo pöydälle kaatunut "maito" on tehty sekoittamalla erikeeperiä ja valkoista maalia. Ensin seosta tökittiin hieman maitopurkin suulle, sitten sitä levitettiin puhtaalle pöytäpinnalle halutun malliseksi lätäköksi ja asetettiin lopuksi maitopurkki kyljelleen niin, että purkin avoin suu on lätäkössä. Sitten vain annettiin seoksen kuivua huolella, ja lopuksi irrotettiin se varovasti pöydän pinnasta veitsen avulla.
Tuo liiman ja maalin sekoite on melko paksua, joten kuivumisen aikana voi "maitoa" tarvittaessa varovasti ohentaa vedellä. Jälkiviisaana totesin, että ainakin tätä omaa tekelettäni olisi pitänyt ohentaa, sillä näyttää olevan melkoisen paksuksi hapantunutta tämä kaatunut maito ;) 

Jotain muutakin pientä ja vähän suurempaa tuli kurssilla tehtyä, esittelen niitä sitten kun viimeistelytyöt on tehty ja sietävät tulla kuvatuiksi!

lauantai 25. lokakuuta 2014

Beach house Sandy

Ehdin haaveilla The Dolls House Emporiumin The Retreat kit -talosta pari vuotta ennen kuin vihdoin keväällä sen hankin tamperelaisen Nukkela -liikkeen loppuunmyynnistä. 
Sisustussuunnitelmakin oli ollut luotuna jo kauan ennen talon ostoa: siitä tulisi ehta amerikkalainen beach house! 





Talon maalasin kauttaaltaan valkoiseksi, katto odottaa vielä päällystettä. Kuistin laudoitus on tehty spaatteleista. Kuisti on kiinni etuseinässä, jonka pois nostamalla pääsee käsiksi talon sisätiloihin.




Seinät on tapetoitu merelliseen henkeen sopivalla, aidolla tapetilla. Lattiat on tehty spaatteleista ja maalattu valkoiseksi.

Minun mielikuvituksessani talo sijaitsee Amerikan itärannikolla, Atlantin valtameren rannalla. Tässä talossa on ikuisesti heinäkuun 4. päivä, sillä USA -teemaa korostaakseni talo tulee koristautumaan itsenäisyyspäivän juhlintaan sopivilla väreillä ja koristeilla :)

Ja aivan kuten pääprojektini Villa Rendezvous, etenee tämänkin torpan rakentaminen ja sisustus verkkaiseen tahtiin ;) Jotakin pientä taloon on kuitenkin jo ajautunut.



Sänky on tarkoitus vaihtaa rantataloon sopivammaksi heti kun puuseppä ehtii...



Ihana tähtikannu kukkineen on kesällä saatu swappivaihto Aikulta, taulu on joskus tullut ostettua FB:n Nukkekotikirppikseltä.


Tässä sängyssä ei ilmeisesti ole tarkoitus nukkua, ainakin petivaatteet vielä uupuu. No, kunhan se ompelija vain kerkiää... Tähtityynyt ja torkkupeitto on ostoksia markkinoilta ja nukkekotikirppikseltä.


1:1 elämän Kevin Costner -fani ei tietenkään voinut vastustaa tätä kassia! Kassi löytyi kesällä Forssan nukkekotimarkkinoilta. Converset on ihan ite tehty :)

Talon alakerta kumisee vielä sen verran tyhjyyttään, että jääköön sen esittely toiseen kertaan. Mutta kuistille on jo eksynyt muutama ihanuus: Susannalta teemaan sopiva lippuviiri...

 

...ja Katilta suloiset keramiikkaruukut, jotka odottavat auringonkukkien istutusta. Kunhan se puutarhuri vain ehtis ;) Kyltti tolpannokassa on sekin sieltä kuuluisalta nukkiskirppikseltä.


Ja hei, olen saanut ensimmäisen lukijani! Kiitos Raija, ja tervetuloa! :)







torstai 23. lokakuuta 2014

Ensiesittelyssä Villa Rendezvous

Jos minulla olisi paljon rahaa, ostaisin oman talon Provencesta. Mutta koska loton päävoittoa ei ole osunut kohdalle, on meikäläisen toistaiseksi tyydyttävä toteuttamaan tätä 1:1 haavetta 1:12 koossa. On se hyvä, että nukkismaailmassa vain oma mielikuvitus on rajana! 

Rendezvous rakentuu siis Gepetton Aurinkoinen II -talokitistä. Eli "talokaupoissa" sain mukaani vain kasan valmiiksi sahattuja, käsittelemättömiä MDF-levyjä. 
Talo makasi osina laatikossaan liki vuoden, kunnes vihdoin tänä kesänä kaivoin sen esiin ja otin työn alle. Talon rakentamisessa kunnioitetaan perinteistä provencelaista elämäntapaa, eikä siis hötkyillä turhia. Tehdään kun jaksetaan, ja tekemisen lomassa muistetaan nauttia muutamat ryypyt pastista! Tai no, ainakin muutama kupillinen teetä ;)

Tässäpä jokusia kuvia talon tämänhetkisestä tilanteesta.




Tein joitakin muutoksia talon alkuperäisiin rakenteisiin saadakseni huonejaon paremmin omiin tarkoituksiin sopivaksi. Alkuperäisessä mallissa molemmissa kerroksissa olisi kahdet väliseinät, eli yhteensä talossa olisi vintin lisäksi kuusi huonetta. Jätin yläkerrasta kokonaan pois toisen väliseinän, toinen seinä pääsi paikalleen erottamaan kylpyhuoneen makuuhuoneesta.




Alakertaan tulee yhtenäinen keittiö-ruokailuhuone-olohuone. Täältä jätin väliseinät kokonaan pois, lukuunottamatta tuota pientä seinänpätkää jonka jätin tulisijoja varten. Toiselle puolelle tulee takka ja toiselle keittiön puuhella.



Sisäseinät on rapattu "oikean elämän" pikasilotteella ja kuivumisen jälkeen maalattu akryylimaalilla. Alakerran kiviseinä on tehty kananmunakennoista leikatuista paloista, jotka olen myös maalannut akryylimaalilla. Maalauksen jälkeen palat on lakattu ja välit saumattu pikasilotteella. Samalla tekniikalla on käsitelty myös talon ulkoseinät, sillä halusin talon muistuttavan sellaista vanhaa, harmaata kivitaloa :)




Tämä on siis talon tilanne tänään. Seuraavana työlistalla on lattioiden laitto sekä portaiden ja ikkunoiden teko. Siihen voi vaan jokunen tovi vierähtää, mutta onneksi Etelä-Ranskassa on vielä lämmintä niin ei haittaa vaikka ikkuna-aukoista vähän vetää ;)

Uusi tulokas

No niin! Pitkällisen jahkaamisen jälkeen päätin sitten minäkin tuoda rakkaan nukkekotiharrastukseni tänne Internetin ihmeelliseen maailmaan! 

Menetin sydämeni nukkekodeille noin viitisen vuotta sitten. Aluksi yritin käynnistellä harrastusta parillakin eri valmistalolla, kunnes viimein löysin onneni Gepetton itse rakennettavasta Aurinkoisesta.

Tämän blogin matkassa pääset seuraamaan miten Aurinkoisesta tulee Villa Rendezvous, unelmieni provencelaistalo. Siinä sivussa rakennetaan lisäksi rantataloa USA:n itärannikolle, sekä suunnitellaan (ja joskus jopa toteutetaankin) pienempiä miniprojekteja roomboxien muodossa. Tai sitten vain näprätään jotain pientä koossa 1:12.

Tervetuloa mukaan! :)