lauantai 6. joulukuuta 2014

Ensimmäiset luukut avattu!

Olen uskollisesti avannut joulukalenterista luukun joka päivä, mutta mihinkään muuhun ei energiaa ole riittänyt. Syynä on ollut työsuhde-etuna saatu vatsatauti, mutta nyt kun taudista on selvitty hengissä, voi taas innostua todenteolla tästä pienestä harrastuksestaan!

Osan kalenteriluukuista vaihdoin numeroituina ja osan numeroimattomana. Numeroimattomista luukuista laitan kuvia vasta joulun jälkeen, samoin ajattelin toimia omien kalenteriaskartelujeni suhteen. Mutta tässä olisi muutama maistiainen tähän mennessä noista numeroiduista luukuista löytyneistä ihanuuksista!

Ensimmäisenä adventtisunnuntaina sai avata ekan luukun. Tiialta sain Minihalin printin joulukuusen koristepallojen tekemiseen. Olin juuri hieman aiemmin viikolla tätä kyseistä kittiä himoinnut ja melkein laittanut sen tilaukseen, joten tämä oli ihan täysosuma! Kiitos!


1. päivän luukun vaihdoin Anitan kanssa. Anitalta tuli ihana punottu kori täynnä simpukoita ja muuta merellistä. Tämä löysi heti paikkansa rantatalon terassilta - jälleen kerran täysosuma ;) Kiitos!


2. päivän luukun vaihdoin Riitan kanssa. Riitan luukusta löytyi ainekset ja välineet tomaattikeiton kokkaukseen. Kiitos, tämä on upea!


Välissä avattiin pari random -luukkua, kunnes perjantaina palattiin takaisin ruotuun. Viidennen päivän vaihtokaveri oli Ulrica, jolta sain lisää askarreltavaa. Näistä kiteistä tulee valmiina sellaiset perinteiset haitarimalliset pöytäkoristeet. Ihanat!


Tänään Merjan luukusta löytyi hellyttävä joulukoriste. Kaverilta oli nenä pudonnut kuljetuksessa, mutta löytyi onneksi samasta paketista ;) Kiitos Merja, tämä on ihan ylisöpö! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti